Savonlinna liikkuu
Savonlinna liikkuu
Savonlinnan Seudun Liikunta ry
72 787 euroa
Hankkeen kuvaus
Savonlinna Liikkuu on Savonlinnan Seudun Liikunta ry:n hanke, jolla pyritään lisäämään kanta-kaupunkilaisten liikunnan harrastuksia omilla asuinalueillaan.
Hankkeessa perustetaan eri puolille kaupunkia kaupunginosaliikuntaryhmiä ja järjestetään erilaisia liikuntatapahtumia ja -tempauksia.
Liikuntatoimintaa on tarkoitus järjestää seuraavilla Savonlinnan asuinalueilla:
1. Keskikaupunki, Heikinpohja, Talvisalo, Hernemäki
2. Kellarpelto
3. Pihlajaniemi, Laitaatsilta
4. Nojanmaa, Mertala
5. Nätki, Pääskylahti, Kyrönniemi
Savonlinna liikkuu pyrkii lisäämään yleisesti kaupunkilaisten liikuntaharrastamista kaikissa ikäryhmissä ja saamaan asuinalueiden ihmiset yhdessä liikkeelle erilaisiin tapahtumiin ja luomaan yhteisöllisyyttä asuinalueiden asukkaiden kesken. Hanke myös kartoittaa kaupunkialueiden liikuntaharrastuspaikkojen olosuhteita ja haluaa viedä asuinalueiden asukkaiden toiveita eteenpäin, jolloin saataisiin uusia liikuntapaikkoja kaupunginosiin ja nykyisiä liikuntapaikkoja korjattaisiin asukkaiden toiveiden mukaisesti.